San Francisco 2

Taalla sita viela ollaan, toiseksi viimeista paivaa viedaan. Tai kaytannossa jaljella on enaa tama paiva, huomenna pitaa lahte kentalle. Donnan ja Candyn lento lahtee aikaisemmin kuin minun.

Torstai oli minun sooloilupaiva. Aloitin paivan aamupalalla Lori's Dinerissa, joka oli ihana fifties-ravintola ja ilmeisesti aika suosittu, koska se oli aivan taynna. Kaveleskelin kaupungilla, shoppailin ja eksyin myos puistoon, jossa juuri sopivasti alkoi oikein mukavanoloinen ilmaiskonsertti. Varjoissa istuskelun ja shoppailun jalkeen kavin viemassa tavarat hotellille ja suuntasin ratikalle.

Olin aikaisemmin huomannut kaikkien jonottavan alhaalla Market Squarella lahtopysakilla ratikan kyytiin paasemista, mutta minapas olinkin viisaampi. Sen sijaan, etta olisin jonottanut 30-60min, jatkoin kavellen ylamakeen seuraavalla pysakille, jossa minun lisakseni oli yksi kyytiin pyrkiva. Tyhmat turistit!:) Paasin kyytiin helposti ja rahastaja ja jarrumies olivat oikeita huuliveikkoja!:) Ratikka-ajelu oli todella hieno, mutta aika pelottava. Jarrumies joutui vetamaan koko kroppansa painolla jarruvipua, etta sai ajokin pysahtymaan alamaen lukuisten stop-merkkien kohdalla...

Ajelun paatteeksi kiertelin satamassa ja suuntasin loppujen lopuksi Alcatrazin kaijalle, jossa Donna minua jo odottelikin. Koska Candy ei paassytkaan osallistumaan oli han myynyt ylimaaraisen lipun Teresalle, joka oli tullut kaupunkiin osallistuakseen konferenssiin.

Alcatraz oli fantastinen! Vuorelle kiivettyaan asiakas saa korvakuulokkeet ja nauhurin, jossa on opastettu kierros. Opastuksen aanina toimivat entisen vartijat ja vangit! Kierroksella ja Alcatrazissa meni reilut pari tuntia, jonka jalkeen menimme (mina, Donna + Teresa) syomaan sataman kivaan kalaravintolaan. Oma parmesaanikana-annokseni jatti taas toivomisen varaa makunsa puolesta, mutta oli ainakin riittoisa.

San Francisco

Kirjoitan tata Candyn koneella hotellissa (Candy ja Donna ovat sosialisoimassa messuvaen kanssa), siksi tassa tekstissa ei ole skandinaavisia kirjaimia, koittakaa ymmartaa lukemaanne!:)

San Fran on kuulkaas aika ihana paikka! Ennen kuin kerron lisaa tasta kaupungista, voisin kertoa tanne saapumisesta, joka ei ollut aivan ongelmatonta.

Tulimme eilen tiistaina. Lahdimme aamuyolla viiden aikaan kun Candyn aiti Donna tuli hakemaan meita kotoa. En stressannut tata blogin kirjoittamista, tama ei ole mulle mikaan ikava velvollisuus, olen vain joskus hieman levoton ennen matkaan lahtoa ja en siksi saanut unen paasta kiinni. Nukuin varmaan kylla paremmin ja enemman kuin Candy, joka on todella hermostunut esitelmastaan.

Donna tuli siis hakemaan ja han luuli unohtaneensa kameran kotiin, joten kaannyimme takaisin kotiin, mutta kamera loytyi kuitenkin kasilaukusta. Turha reissu! Lentokentalla odotimme todella kauan Donnaa, kun han yritti etsia autolle parkkipaikkaa pysakointialueelta. Kun han viimein saapui, chekkasimme laukut sisaan ja juoksimme minijunalle ja sielta lahtoportin suuntaan. Mina ostin aamupalaa, mutta Candy oli liian stressaantunut ostaakseen mitaan..

Itse lento meni ok. Lento kulki Houstonin (Texas) kautta ja vietimme siella sen verran aikaa, etta ehdimme ostaa jotain syotavaa. Houstonin jalkeinen patka tuntui pitkalta ajalta, mutta sain hieman nukuttua. Harmiksemme saimme koneessa lampiman kanasampylan (=kanahamppari), joten ruokailu kentalla oli oikeastaan turha. No, maisui se silti! Mitenkahan opin taas syomaan normaalisti, kun paasen Suomeen?

San Franin kentalta otimme minibussin hotellille muutamien muiden messuihmisten kanssa. Bussia ajoi kahjo kiinalainen mies, iiks. Selvisimme hengissa lentokoneesta, mutta etta heittaisimme henkemme kiinalaisen kimiraikkosen kyydissa, ei ollut osa suunnitelmaa... Hotellilla purkasimme vahan tavaroita, vaihdoimme vaatteita ja suuntasimme kaupungille.

Teimme ostoksia Chinatownissa ja siella oli todella kivaa! En tieda, minkalaista "oikeassa" Kiinassa on, mutta siella olisi varmaan hienoa kayda. Ostin yhdesta kaupasta kameraani lisalinssin. Houkutus ostaa jarjestelmakamera on myos todella suuri: Chinatownissa se on puolet BestBuyn (=Gigantti) hinnasta. Olen kuitenkin epailevainen: ehka edullisessa hinnassa on koira haudattuna? Etenimme hitaasti, koska poikkesimme lahes jokaiseen putiikkiin.

Candy ihastui kiinalaiseen pitkaan, vihreaan perinteiseen silkkihameeseen, mutta ei loytanyt oikeaa kokoa, joten yritimme metsastaa sita jokaisesta vastaantulevasta putiikista. Minulle kauniit kiinalaiset vaatteet eivat toiveistani ja sitkeista yrityksistani huolimatta sovi :( Pulskassa kunnossa ja muutenkin keskiverokiinalaista suurempana tehtava on taysin mahdoton. Ehka saan teettaa itselleni kauniin silkkipuvun joskus jollain kiinalaisella raatalilla?

Pier 39:ssa on kaunis satama-alue, huvipuistomainen keskusta karuselleineen, hattarakojuineen ja pienine kauppoineen. Siella on myos merileijoinien lauma ja ne ovat vallanneet kokonaisen alueen sielta: aivan ihmisten kauppojen vieresta. Niita eivat haittaa ihmiset lainkaan: jos eivat karjuisi niin paljon, niin sanoisin jopa, etta ne ovat kesyja. Merileijonaihailun jalkeen kavimme syomassa kivassa kalaravintolassa. Pier 39sta lahtevat myos laivat Alcatrazin vankilasaarelle, jonne menemme Donnan kanssa huomenna.

En uskonut, kun Candy sanoi, etta SFsson on kylma, koska silla on aina kylma, jopa sisatiloissa (=ilmastointi, joka minusta on usein ihanan vilpoisa:)! Turistit esimerkiksi erottaa kaupunkikuvassa siita, etta heilla on liian ohuet vaatteet ja iho kanalihalla... Illallisen jalkeen olin kuitenkin iloinen, etta otin mukaan keltaisen villapaitani ja etta meilla ei ollut aikomustakaan kavella takaisin hotellille. Taksimatka kotiin oli kuin kiihdytysajo vuoristoradalla. Aidille voisin kuvailla sita sanomalla, etta maet taalla ovat kuin Goteborgin Rackarberget, mutta niita on tusinoittain perakkain!

Tanaan olimme Donnan kanssa bussimatkalla Muir Woodsissa eli punapuumetsassa. En ole aivan varma, milla nimella niita kutsutaa suomeksi, mutta metsassa on siis tuhansia vuosia vanhoja havupuita. Siis TUHANSIA vuosia vanhoja. Yksikin kaadettu puu oli 3000v. vanha ja siihen oli merkitty eri aikakausien kohdat. Puut olivat korkeita ja niin paksuja, etta ehka kymmenen ihmista olisi yltanyt halaamaan sen ympari. Puiden kaarna oli tavallista kaarnaa suurennettuna, isot ja syvat lovet, ihan niin kuin katsoisi meidan mantyjen kaarnaa suurennuslasin lapi. Metsassa oli yllattavan viileaa, suorastaan hieman kylma. Naimme myos sopoja, ihmisiin tottuneita peuroja, kauniita ja arkoja, mutta helposti kuvattavia.

Metsakierrokselle meille annettiin aikaa tunnin verran, jonka jalkeen lahdimme kovin kansainvalisen minibussiporukkamme kanssa viinitilakierrokselle Sonomaan. Kavimme kolmella eri viinitilalla ja mina maistelin lahinna punaviineja. Ensimmaisessa oli parhaimmat viinit. Siella sai maistella valitsemiaan neljaa viinia 5$ hintaan eli edullista. Kavimme lounaalla Sonoman keskustassa, jossa soin suuren sampylan veden kera.

Lounaan jalkeen saimme hieman vapaa-aikaa ja ehdimme hieman katsastaa keskusta-aluetta. Paiva oli kasittamattoman kuuma! En itse asiassa huomannut katsoa rannekellostani asteita, mutta helposti +35C kieppeissa, jose ei jopa enemman. Kavimme myos aivan ihanassa galleriassa, jossa oli valokuvaaja Lisa Kristinen valokuvia... Luulen, etta haluan ostaa hanen valokuviaan kirjana, katsokaa itse tuosta linkista.

Lounaan ja kaupunkikierroksen jalkeen kavimme viela kahdella viinitilalla, joista ensimmaisessa oli ilmaisia viini- seka oliivioljymaisiaisia ja jalkimmaisella viinitilalla tuotettiin kuohuviinia. Kuohuviinilasiemme aaressa tutustuimme paremmin muihin reissukavereihimme ja tunnelma oli arvatenkin hilpea!:)

Kotimatkalla poikkesimme kuvaamaan Golden Gate siltaa ja toivon, etta uudella linssilla ottamani laajakulmakuvat onnistuvat. Meilla oli kuulemma hyva tuuri saan suhteen: sisamaan kuumat laaksot vetavat imurin tapaan viileaa meri-ilmaa puoleensa ja aikaansaavat usein paivittaisen, sankan sumun niin, etta siltaa ei ehka valttamatta edes nay. Sankka sumu myos pudottaa lampotilaa 10C, jos sen lapi joutuu menemaan.

Nyt tulimme juuri siis syomasta, kavimme laheisessa kiinalaisessa ravintolassa. Sen verran, mita kiinalaisia ruokia olen maistellut, en voi sanoa olevani mikaan kiinalaisen keittion suuri fani. Kaikki maistuu yleensa aina ihan samanlaiselle, oli se sitten Suomessa, Tanskassa tai sitten taalla Chinatownin laidalla.

Palataan. Postikorttien kirjoittaminen odottaa!:)

Menolippu San Franciscoon

En saa unta. Pari tuntia olisi aikaa levätä ennen kuin Candyn äiti, Donna, tulee hakemaan meitä ja ohjaa auton puskurin kohti Pittsburghin lentokenttää. Jostain syystä päässäni soi laulu if you're going to San Francisco/ be sure to wear/ some flowers in your hair... Ja sitten aloin ajatella, miten siistiä olisi jos lentokoneessa aina laskeuduttaessa soitettaisiin sen kaupungin tai maan joku kiva laulu, tässä tapauksessa tuo yllä mainittu. Sitten aloin ajatella, että olisi vielä siistimpää, jos kapteeni laulaisi kaupungin/maan teemalaulun ja sitten matkustajat voisivat liittyä kuoroon. Olisi se aika paljon hienompaa kuin laimeat aplodit!:)

Oma soittolistani olisi ollut seuraava
Bo Kaspers Orkester: Amerika
... Här ovanför alla molnen/ är himmeln så förunderligt blå
Frank Sinatra: New York, New York
... I'm gonna be a part of it/ New York, New York
Will Smith: Miami
... Welcome to Miami/ Benvenido a Miami (tjtn)...
(Pittsburghista ei valitettavasti tule mitään mieleen. Flashdance-elokuva on kuitenkin kuvattu siellä, joten ehkä sen tunnusmusiikki/-laulu?)
The Mamas and Papas (muistaakseni): San Francisco
... If you're going to San Francisco/ be sure to wear some flowers in your hair...

Olemme siis lähdössä SFoon ihan parin tunnin kuluttua ja tarkoituksena on katsastaa nähtävyyksiä. Candy ja Donna osallistuvat siellä myös arkistoijien kansainväliseen konferenssiin ja Candyllä on poster-esitelmä, toivon mukaan pääsen alueelle edes vähän vilkaisemaan esitelmöitsijöitä ja ihmisiä.

Keskiviikkona minä ja Donna osallistumme vuoristo-&viinikiertoajelulle. Californian punaiset havupuut ovat kuulemma näkemisen arvoiset ja viinirypäleiden tallominen ja viinin maisteleminen viinitiloilla kuulostaa hauskalta. Perjantaina minä ja Donna lähdemme kokopäiväreissulle Yosemiten kansallispuistoon ja siitä matkasta tulee varmasti huikea!!!:)

Alunperin minulla piti olla pari päivää sooloilua SFssa yksinäni (Candyn ja Donnan osallistuessa konferenssiin), mutta Facebookin avulla olen onnistunut järjestämään itselleni seuraa lauantaiksi! Yhteensattumien yhteensattuma: serkkuni ystävä on samaan aikaan kaupungissa! Tässähän tulee aika kosmopoliittinen olo!!!:D Connecting people ja silleen.

Cooper's Rock -klikkaa kuva suuremmaksi!

Washington D.C.

Olimme edellisviikonloppuna Washington D.C.ssä. Glenn oli jälleen kerran järjestänyt itselleen työmatkan sinne, joten pääsimme käyttämään tilaisuutta hyväksemme: saimme autokyydin, majoituksen sekä ruokaa mahan täydeltä! (Glenn on siis Candyn pomo Memorymedallion.com yhtiössä ja erittäin hyvä ystävä)

Lähdimme aikaisin perjantaiaamuna 15.8. Matka kesti noin neljä tuntia. Pysähdyimme aamupalalle/brunchille Cumberlandissa, Marylandin osavaltiossa. Minä tilasin perussetin: munakokkelia, makkaraa, kahvia ja makeaksi jälkkäriksi marjatäytteisen ohukaisen. Se, mitä amerikkalaiset kutsuvat sausageksi eli makkaraksi on makunsa puolesta lähempänä meidän Atrian jauhelihapihvejä. Sausagen voi tilata paddynä (pikkupihvi) tai linkseinä (hotdog/nakki).



Pysähdyimme myös valokuvaamaan Sideling Hillin luona. Sideling Hill on maantieteen ja geologian opiskelijoiden ekskursiokohde, koska se havainnollistaa maa- ja kivikerrosten muotoutumista aikojen halki, kuvassa se näkyy U:n muotoisina kerroksina kivessä. Vuori on halkaistu moottoritien takia, kuinkas muutenkaan.


Washingtoniin päästyämme, jäimme Candyn kanssa pois kyydistä keskustassa ja suuntasimme Juutalaisvainojen museoon, Holocaust Museumiin. Museossa oli laajat näyttelyt: yksi vaihtuvista näyttelyistä esitteli juutalaisten osallistumista urheiluun ja erityisesti Berliinin olympialaisiin 1936. Wikipedia tietää kertoa meille, että Suomi sai tuolloin kaiken kaikkiaan 19 mitalia ja oli Ranskan kanssa mitalien suhteen jaetulla viidennellä sijalla. Museon päänäyttelyssä oli niin paljon autenttista materiaalia ja jopa hyvin paljon elävää kuvaa, että ihmettelen, miten uusnatsit pystyvät kiistämään juutalaisvainojen tapahtuneen... Poistuin museosta aika ahdistuneena.

Kävimme haukkaamassa välipalaa George Washingtonin obeliskin varjoissa (melkein: se on niin pitkä:) ja käväisimme luonnonhistoriallisessa museossa. Siellä oli lähinnä täytettyjä elämiä ja juoksevia marakatteja, joita myös lapsiksi kutsutaan. Häly oli liian kova, joten silmäilimme luurankoja ja ötökkänäyttelyn suhteellisen nopeasti.

Kävelimme katsastamaan Valkoisen talon ja sen tunnisti lähinnä aidan taakse kokoontuneista turisteista. Asettelin itseni aidan ja kameran väliin ja Candy otti kuvan. Sielläkin oli paljon ihmisiä, joten kierros itse talossa ei jaksanut kiinnostaa vaan suuntasimme pienen kaupunkikierroksen jälkeen metrolla hotellille. Hotelli sijaitsi itse asiassa Virginian osavaltion puolella!

Pikasuihkun jälkeen lähdimme ulos syömään. Glenn vei meidät lähellä sijaitsevaan ravintolaan, jossa oli hyvä ruokalista merenelävien suhteen. Tilasin vuohenjuustosalaatin, mutta kaksi vuohenjuustosalaattia täällä maassa tilanneena, voisin vähäisestä juuston määrästä päätellä, että amerikkalaiset saattavat pitää vuohenjuuston makua liian vahvana. Pistä etusormi ja peukalo yhteen ja ymmärrät, mistä puhun. Illallisen jälkeen menimme nukkumaan.

Lauantaina Candy ja Glenn kävivät kokoustamassa joidenkin armeijatyyppien kanssa, sillä välin minä vetelin sikeitä. Kun he palasivat lähdimme metrolla keskustaan ja menimme aamupalalle mukavaan ravintolaan Candyn entisen työpaikan kulmille. Aamupala oli oikein maukas pannukakkuineen! Niihin voisi kyllä tottua:)

Päivä oli kaunis, aurinkoinen ja KUUMA. Kävelimme nähtävyyksiä katsellen ja näimme Lincolnin patsaan, II Maailmansota muistomerkin, Vietnamin sodan muistomerkin, Washington obeliskin ja päätimme kävelykierroksen Capitol Hillille ja Kongressin kirjastoon. Kongressin kirjastoon ei pääse ilman tutkijakorttia, joten hankimme minulle sellaisen! Kirjasto oli sisältä todella kaunis: korkea kupolikatto, kultakoristeita ja taidetta. Arvokkaan näköinen rakennus.

Metroilimme takaisin hotellille, minä kävin suihkussa. Menimme syömään Sakuraan, joka on japanilaista ruokaa tarjoileva ravintola. Glenn oli varannut pöydän habachi pöydästä: kokki viihdyttää meitä sirkustempuin samalla kun laittaa meille ruokaa. Meille osui erittäin hauska Taka-niminen kokki ja otin hänestä videokuvaa. Video löytyy Facebookista (edellisellä kerralla tänne lataaminen epäonnistui), joten katsokaa se sieltä. Ruoka oli TODELLA maukasta: kuullotettuja herkkusieniä(!), kanaa, vihanneksia sekä suikaloitua, lähes veristä sisäfilettä... Tiedän, että tämä kääntää joidenkin vatsaa, mutta sisäfilettä ei pidä koskaan nauttia kypsänä, se menee kertakaikkiaan aivan pilalle. Ja kaikki nämä herkut syömäpuikoilla suuhun vietynä! Niin harvoin kuin syömäpuikoilla tulee syötyä, olin todella yllättynyt omista taidoistani.

Täydellä vatsalla oli hyvä nukkuilla yön yli ja aamulla lähdimme ajelemaan takaisin WBGiin. Matkalla pysähdyimme Cooper's Rockin kalliolle/näköalapaikalle. Candy jäi turvallisen etäisyyden päähän kallion reunasta, mutta Glenn vei minut katsomaan maisemia jotka olivat henkeä salpaavat. Jossain kaukana alhaalla virtasi Cheet-joki ja jossain korkealla liiteli yksinäinen korppikotka... Legendaarista.

Kahtena päivänä Pittsburghissa

Viime viikon alussa kävimme Pittsburghissa. Maanantaina 11.8. menimme Glennin kyydissä PBGiin ja siellä South Hillsien (rikkaiden ihmisten) ison ostoskeskuksen ravintola-alueelle. Aloitimme päivämme kunnon aamupalalla, eihän tyhjällä vatsalla jaksa shoppailla! Minä olin tosin aamulla ehtinyt syödä aamupalaa, joten tyydyin "vain" café latteen ja suureen pekaanipähkinäkorvapuustiin...


Shoppailukierros aloitettiin muutamista suht' tavallisista teinivaatemestoista, joita ei sen enempää tarvitse edes kuvailla (linjoilla Vero Moda, Carlings). Tämän jälkeen pistäydyimme Victoria's Secret alusvaateliikkeessä ja päädyin kokeilemaan muutamia alusvaatteita. Toisin kuin olin luullut, VS oli ihan kohtuuhintainen paikka! Toki siellä oli paljon myös kalliita luxustuotteita, mutta suurin osa oli ihan normaalihintaisia ja normaaleille kuluttajille suunnattuja. Siellä ei saisi kuvata, mutta me kapinalliset ehdimme räpsäistä tämän kuvan ennen kieltoa...

Shoppailimme innoissamme koko päivän ja vasta Glennin soitto havahdutti katsomaan kelloa, joka oli jo lähes illan korvilla. Glenn tuli hakemaan meidät ja menimme keskustan suuntaan katsomaan nähtävyyksiä ja syömään.


Glenn on todella nopea ottamaan asioita huomioon ja sivulauseessa mainitut pikkujutut tulevat siten aivan huomaamatta toteutuneeksi. New Yorkissa kävimme syömässä McCormick&Schmick -nimisessä kalaravintolassa ja heillä on ravintola myös PBGssa. Satuin mainitsemaan em. ravintolan sivulauseessa ja ennen kuin huomasinkaan, auto laitettiin McCormick&Schmickin viereiseen parkkitaloon parkkiin.

McCormick&Schmick oli aika täynnä, mutta saimme pöydän. Glennin ja Candyn ei oikeastaan tarvinnut edes katsoa ruokalistaa, koska heillä on tämän ravintolan listoilta muutamia ehdottomia suosikkeja ja tietävät siten, mikä on hyvää ja mitä tilata. Minä tilasin kokeiluluontaisesti puoliraa'an tonnikalapihvin, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Olen syönyt joskus - Tallinnassa muistaakseni - tonnikalacarpacciota, mutta tämä oli lähempänä kypsää/kypsäksi laitettua tonnikalaa (tilasin sen kyllä mediumina, mutta se oli kyllä lähempänä kypsää kuin mediumia).

Henkilökunta oli todella ystävällistä ja tarjoilijamme oli räväkkä ja hauska täti, tuli mieleen Tuija Piepponen, koska hänellä oli punaiset lyhyet hiukset sekä paloautonpunaista huulipunaa!:) Juteltuamme niitä näitä ja hänen saatua tietoonsa, että olen suomalainen (englannin kielen taitoni ylistettiin taas maasta taivaaseen, juupajuu, ei nyt sentään liioitella:), talo tarjosi minulle jälkiruoan. Tilaamani suklaakakku kannettiin pöytään pienen kynttilän kera ja tarjoilija toivotti silmää iskien minulle "hyvää syntymäpäivää". Eihän minulla mikään syntymäpäivä ollut, mutta laskusta ilmeni, että talo tarjoaa kivoille asiakkaille joskus jotakin extraa!


Illallisen jälkeen jäimme ihailemaan kaupunkia hetkeksi. Päädyimme juuri sopivasti auringonlaskun aikaan PBGin Station Squarelle ja iltaruskon valossa kaupunki näytti todella kauniilta! Valokuvasin ja yritin saada hyviä kuvia, tässä yksi niistä. Ilta- ja yökuvaus ovat edelleen haastavia minulle, toivottavasti oppisin vielä vähän paremmaksi kuvaajaksi. Kuvat eivät taida välittää sitä kaunista, seesteistä ja rauhallista tunnelmaa, joka tuolla näköalatasanteella kuvanottotilanteessa vallitsi...


Valokuvaus- ja nähtävyyskierroksen jälkeen ajoimme takaisin Waynesburgiin ja ehdimme kotiin illalla. Glenn lupasi tulla hakemaan meidät taas aamuvarhaisella, koska heillä oli Candyn kanssa markkinointikoulutusta yliopistolla.

Tiistaiaamun (12.8.) herätys oli karu, muistaakseni kello oli soimassa 6.30. Minulla ei yleensä ole ongelmia nousemisen kanssa, jos tiedän, että on pakko. Noudimme aamupalaa matkan varrelta ja PBGiin päästyämme minut vietiin optikon ovelle. Olen ajatellut teettää silmälasit täällä (ehkä) ja näöntarkastus oli siten välttämätön. En siis ole koskaan ollut silmälääkärissä ulkomailla, joten yksi EKE(ensimmäistä kertaa elämässä)-piste tästä.

Optikon jälkeen menin omatoimisesti Andy Warhol -museoon. Andy oli PBGn poikia ja suosittelen museota lämpimästi kaikille taiteesta kiinnostuneille! Samassa talossa oli PBGn taideakatemian oppilaiden työnäytteitä ja nekin olivat oikein hienoja, olisin voinut ostaakin sieltä jonkun teoksen, mutta olivat edelleen hieman liian tyyriitä...

Pidin eniten Andyn POP-taiteesta, siitä mistä hän on tullut kuuluisaksi: Marilyn , Elvis sekä jackie O. En niinkään välittänyt hänen kolmiulotteisista "veistoksistaan" tai asetelmistaan (ne pahvilaatikkojäljitelmät). Mielenkiintoisena pidin myös sitä, että Andy on ollut edelläkävijäni ruokavalokuvien ottamisessa! Mikäli taide on nykyään vapaasti kaikkien, eikä vain taidetta tutkivien elitistien, määriteltävissä, voimme siis kutsua minunkin ruokavalokuvia taiteeksi! :)

Tein runsaasti ostoksia Warhol-museon myymälässä, jonka jälkeen kävimme syömässä lounasta Soho-ravintolassa ja aika pian sen jälkeen lähdimme takaisin WBGiin.

Waynesburg, Pennsylvania

... on Candice L. Buchananin kotikaupunki. Kooltaan ydinkeskusta on Kurikan luokkaa, mutta välittömän kaupungin keskustan ulkopuolella on pikitietä mukaileva suurehko automarketalue, vastaavanlaista ei Kurikassa ole. Asukasluvultaan Waynesburg on vähintäänkin Seinäjoen kokoinen ja asutusalueet ovat aika laajoja. Kerrostaloja täällä ei juurikaan ole ja niistä vähäiset sijaitsevat keskustassa eli pääkadun varrella. Asutusalueet ovat omakotitaloalueita. Voisin jakaa talot raa'asti kahteen kastiin: huonokuntoiset (lue: rähjäiset, kapeahkot, mutta korkeat) valkoiset puutalot ja paremmat tiilitalot (massiiviset).

Keskustaa halkoo kapea pääkatu, jonka varrella on pari pankkia sekä käräjätalo, sekalaisia kauppoja, kahviloita, ruokapaikkoja ja muita elämisen kannalta välttämättömiä palvelun tarjoajia. Teollisuuden kannalta tärkeitä ovat rautatie sekä hiilikaivos (joka on pimeällä suoraan kuin Taru sormusten herrasta -elokuvan örkkicentral). Täällä on myös oma college, joka on juuri saanut yliopisto-oikeudet ja niin vanhat kuin uudetkin opiskelijat ovat tämän viikonlopun aikana alkaneet näkyä kaupunkikuvassa.

WBG Court House
Minä saavuin Waynesburgiin perjantaina 1.8. Glennin kyydillä tullessamme Miamin lennolta ja Pittsburghin lentokentältä Glennin kyydissä. Matka kentältä kotiin kesti tunnin verran. Asetuin taloiksi Candyn vuokraamaan taloon, joka on itse asiassa vanhin Waynesburgissa vielä jäljellä olevista/asuttavista asuintaloista. Talo sijaitsee pääkadun kanssa rinnakkain kulkevan kadun varrella, aivan keskustassa siis. Ahne ja kasvuintoa puhkuva yliopisto rakentaa opiskelijoilleen talomme viereen uutta urheiluhallia, joten tie- ja rakennustöiden takia meidän katumme on ollut molemmista päistä suljettu.

Kyltti Candyn talon seinässä

Kämppiksinä minulla on Candyn lisäksi partacollie Ezra sekä musta kissa Salaisuus eli Salli. Ezra on paimennusintoa puhkuva nuoriherra ja on ottanut minut osaksi lammaslaumaansa. Se tarkoittaa sitä, että minua on vahdittava silmä kovana myös öisin. Nyt kun Ezra on tottunut minuun, se seuraa minua kaikkialle (odottaa vessan ja/tai suihkun oven takana, että tulen ulos) ja haluaa nukkua kanssani samassa huoneessa. Aluksi sain nukkua omassa rauhassa, mutta muutaman yön jälkeen Ezra alkoi vaatia, että pidän huoneeni oven auki, jotta hän voi vahtia. Jos ovi on kiinni, E vinkuu, haukahtelee ja odottaa kärsivällisesti, että avaan oven hänelle. Jos käyn yöllä alakerrassa vessassa, E seuraa ja varmistaa, että taival on turvallinen.

Ezra-koira

Salaisuus-kissa

Salli on huomion- ja hellydenkipeä kissa. Asiaa ei tee helpommaksi se, että Ezra on todella mustasukkainen kissalle osoitetusta huomiosta (mutta ei onneksi ilkeällä tavalla)! Jos joku silittää kissaa, E tunkee päänsä väliin. Jos kissaa pyytää tulemaan luokse, E tulee myös. Koira myös paimentaa kissaa, vaikka kissa ei niin välittäisi tulla paimennetuksi. Salli ei saa ansaitsemaansa kunnioitusta koiralta, koska siltä on pentuna poistettu etutassuista kynnet. Äänijänteensäkin kissaparka on vahingoittanut maukuessaan liikaa pentuna, eikä siksi pysty kunnolla edes sähisemään tai ääntelemään. Salli on iso ja komea kollikissa ja ihana rapsuteltava!

Perjantaina 1.8. kotiin päästessämme purin tavarani ja kaivoin rinkkani uumenista Candyn tuliaiset: geishakonvehteja, vihreitä kuulia, salmiakki-Jenkkiä, Mariskoolin sekä Mölkyn. Mölkky-pelin nähdessään Candy ei voinut muuta kuin nauraa yllätykselleni. Hän totesi myös, että Mölkyn tilalle rinkkaan mahtuu paljon vaatteita! :) Totta joka sana! :)

Perjantaina meillä ei ollut kovin kauaa hengähdysaikaa ennen kun ystävä Jennifer ja suuri osa Candyn perheestä saapui Candyn luo valmistautumaan lähikaupungin kirjakaupan Stephenie Meyerin kirjasarjan viimeisen osan julkaisujuhliin. Cn sisko Angela laittoi neljän naisen hiukset edustuskuntoon ja ajoimme Morgantowniin. Tukanlaittokierrosten välissä minä piirustelin Angelan lasten, Jacksonin ja Katherinen, kanssa seeproja ja kirahveja olohuoneessa.


Kyseessä on teinimaailmaan sijoittuva vampyyreistä kertova neljän kirjan kirjasarja (Twilight, New Moon, Eclipse, Breaking Dawn), joka on USA:ssa nostattanut lähes samanlaisen hysterian kuin Harry Potter. Olen täällä ollessani jo lukenut sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa englanniksi ja kolmas lepää tällä hetkellä yöpöydälläni. Itse kirjat ovat keskinkertaisia, mutta ihan luettavia ja tarinat mukaansatempaavia. Ensimmäisestä kirjasta on ilmeisesti myös tekeillä elokuva.

Neljännen kirjan julkaisujuhlat olivat teemaltaan "The Prom", joka voisi meidän koulumaailmassamme vastata vanhojen- tai päätöstansseja. The Prom on kuitenkin täällä USAssa aika paljon isompi juttu kuin meidän vanhojenpäivät. Kirjasarjan ensimmäinen osa päättyy promiin ja itse ounastelen komannen osan liittyvän myös päähenkilön vampyyriksi valmistumiseen, joten siitä syystä tämä oli illan teema. Itse kirjailija ei kuitenkaan ollut paikalla.

Pukeuduimme siis asianmukaisesti hienoihin pukuihin ja kiertelimme tuntikaupalla kirjakaupassa! Tarjolla oli promotavaraa, naposteltavaa ja vähän joitakin hauskoja kisoja ja visoja ja viimein keskiyön aikaan ennakkovaratut kirjat sai hakea tiskiltä. Itse päädyin ostamaan matkailukirjoja, valokuvakirjan, Lassi&Leevi antologian sekä Twilightin pokkariversiona (saa lainata:) .

Kuvassa siis minä ja Candy Prom-teemailtana.

Muutama sana Majamista

Olimme Miamissa, tarkemmin sanottuna, Miami Beachilla kolme päivää tuossa kuun vaihteessa(29.7.-1.8.). Ja siellä oli ihanaa!

Lento kesti jotain pari, kolme tuntia. Otin pienet torkut, mutta ei yllättäen ihan hirveästi väsyttänyt aikaisesta herätyksestä huolimatta. Käsittämätön kuumuus iski vastaan päästessämme ulos lentoasemalta. Kuumuus ei ollut sellaista paahtavaa +40C kuumuutta, joka on tyypillistä Välimeren kohteissa, vaan ilma oli tosi tosi kosteaa. Ranteessa oleva sykemittari näytti, että lämpötila vaihteli päivien aikana +32-35C välillä. En ole vieläkään oppinut konvertoimaan Fahrenheitteja Celsiuksiksi, hyvä kun dollarin kurssin osaan kertoa!:)

Hotellimme oli todella hieno. Meillä piti ilmeisesti olla majoitus toisessa paikassa, mutta alkuperäisen hotellin yhteydessä oli remontti ja meidät siirrettiin saman ketjun toiseen hotelliin ja tämä(kin) oli oikein hieno ja hyvällä paikalla aivan Atlantin rannalla. Meillä oli Candyn kanssa huone kuudennessa kerroksessa, Glenn asui kympissä.


1. päivänä kävimme kastautumassa Atlantissa sekä poolin reunalla lämmittelemässä. Poolin vesi oli kaikkea muuta kuin vilvoittavaa: +30C vesi ei piristä! Syötiin lounasta tikibaarissa ja illalla kävimme ajelemassa avoautollamme ja illallisella hienossa ravintolassa. Söin puolikkaan ekologisesti kasvatetusta kanasta ja join punaviiniä. Tuskainen ja nihkeä kuumuus vaihtui sopivan leutoon ilmaan illan tullen ja ilta oli kuin morsian, kaunista, kaunista, kaunista!

2. päivä alkoi ranskalaisella aamupalalla ostoskadulla, jonka jälkeen teimme ostoksia pujahtaen jokaiseen mahdolliseen kauppaan kadun varrella. Ostin kaksi todella kaunista mekkoa, toinen on tuo musta, joka mulla on päällä autokuvassa. Ihanan pehmeää kangasta, tuntuu melkein kuin olisi alasti (ja sehän on aina kivaa) !:)

Toista mekkoa en ole vielä päässyt käyttämään. Se on todella kirkas smaragdinvihreä ja todnäk jotain satiinipolyesterisekoitusta. Ehkä sen asun hetki tulee vielä tämän matkan aikana? Jos ei, niin toivon, että voimme Turkuun saapuessani järjestää jotkut hienot pippalot. Valmistujaisilmoituksia on tullut muutamia, joten ehkä sen tiimoilta?

Toisen illan illallinen syötiin todella hienon hotellin ravintolassa. Ravintolan pääkokki ja omistaja on jonkin sortin kuuluisa tv-kokki ja menimme sinne lähinnä jälkiruokaostoksille, mutta päädyimme tilaamaan ihan alkupaloista lähtien. Tai siis Candy ja Glenn tilasivat, minä en oikein jaksanut. Minun ruokavalintani (melonisalaatti ja porkkanakakku) olivat vähemmän onnistuneita, mutta ilta oli hauska. Tunnelma teki siitä ainutkertaisen kokemuksen.

3. päivänä Glenn pystyi irroittautumaan töistään sen verran, että kävimme aamupäivällä Jungle Islandilla eli viidakkosaarella (olemme riippuvaisia kuskista, koska minun ajokorttini ei täällä kelpaa ja Candy ei aja). Siellä oli leijonia, tikruja, kilpikonnia, kenguruja, apinoita, orangutangeja sekä lukematon määrä flamingoja ja erilaisia papukaijoja ja muita lintuja. Kivoimpia olivat orangutangit, koska en sellaisia ole ennen nähnyt, mutta niiden ihmismäiset, surulliset silmät ja masentuneet olemukset saivat aikaan huonon omantunnon... Paahtava helle ei saanut niitä jostain syystä hyppimään riemusta pienissä häkeissään... Eläintarhassa oli myös suurensuuri krokotiili! En pysty kuvailemaan sen kokoa, mutta varmaankin kahden normaalin henkilöauton mittainen (20 feet, laskekaa itse:)?

Illalla kävimme syömässä kuubalaisessa ravintolassa. Pelkästään minun eteen kannetut annoskipot ja kupit olisivat täyttäneet kahden suomalaismiehen pötsit leikiten! Täällä kaikki on suurta, mutta minua harmittaa jättää hyvää ja maukasta ruokaa poisheitettäväksi...

4. päivän aamupäivällä meillä oli lähtö lentäen Pittsburghiin. Glennillä oli auto parkissa ja pääsimme kyydillä kotiovelle saakka. End of Miami Vice Story!

Blogin siirto

No niin. Vieläkään ei olla ihan siinä pisteessä, että voisin kertoa lähes reaaliaikaisia kuulumisia, koska asiat käydään läpi aikajärjestyksessä. Jos saan kirittyä kiinni lähipäiviin, voin ylimääräisen ajan sallimissa puitteissa jäädä pohdiskelemaan matkailun filosofisia ulottuvuuksia. Nyt kuitenkin totean, että siirsin blogini osoitteesta http://www.kilroyblogs.com/SandraU/home TÄNNE. Siis juuri tälle sivulle ja tähän kohtaan, jota kiiluvat silmäsi juuri nyt hipovat. Ihan vain siitä syystä, että Kilroy ei hienoista toiminnoistaan huolimatta toiminut minun käytössäni niin tehokkaasti kuin olisin toivonut.

TÄMÄ ON SIIS SE BLOGI, JOTA PÄIVITÄN MATKOJENI OSALTA.
Palaute suotavaa, toivottavaa ja hartaasti odotettua.

Ma 28.7.(retro) osa II

New York, New York päivät 2&3

New York on iso kaupunki. Sen vilinä ei tehnyt minua levottomaksi tai hermostuneeksi enkä huomannut, että siellä olisi juostu yhtään sen lujempaa kuin missään muussakaan kaupungissa - sanotaanhan, että mitä suurempi kaupunki, sitä pidemmät ja nopeammat askeleet sen asukkailla on.

Hotellimme sijaitsi aivan Dakota rakennuksen kulmilla, Central Parkin länsipuolella. Dakota-rakennus on tunnettu siitä, että John Lennon ammuttiin sen edessä vuonna 1980. Kävelimme toisen päivän alkaessa puistoon ja puistossa. Kun elokuvissa näytetään CP:a, sen oikeasta koosta ei saa mitään käsitystä. CP:n puisto on Manhattanin saaren ydin: pitkä, kapea ja laaja. Tosin sielläkin ihan kaikki polut on asfaltoitu. En tiedä onko se eroosion takia (tuskin) vai siksi, että se tuntuu olevan täällä tapana (luultavammin).

2. päivä oli olennaisesti museo- & shoppailupäivä, joka alkoi hotelliaamupalalla.

Hotelli ei ollut mitenkään hieno, mutta ei mitenkään erityisen rähjäinen tai likainenkaan, ehkä vähän vanha. Se oli korkea ja kapea, meidän ikkunoistamme näkyi lähinnä muiden talojen seiniä ja vähän harmaata taivasta.

Aamupalalla kaikki oli tarjolla kertakäyttöastioista(!). Kristian kommentoi tätä omassa New Yorkin kokemuksissaan. Vaikka Kristianin&Karinin hotelli näytti kuvissa paljon suuremmalta kuin meidän - ja varmasti myös oli suurempi - niin sielläkin käytettiin ainoastaan kertakäyttöastioita. Kamalaa moralisointia: olenhan minäkin käyttänyt kertiksiä aina silloin tällöin, mutta kun yhden hotellin sadat, satojen hotellien tuhannet asiakkaat, käyttävät kertakäyttöastioita joka päivä, joka aamu, viikko ja vuodet läpeensä, voi vain kuvitella minkä kokoinen jätemäärä siitä pelkästään syntyy. Ja huolettomien amerikkalaisten käsissä (ottavat uuden astian jokaista muffinsin murua varten) even more so.

Anyway. Aamupalalla oli tarjolla sokerisia muroja, jogurttia, kahvia, teetä, maitoa, vaaleaa paahtoleipää, hilloja, maapähkinävoita, keitettyjä kanamunia, muffinseja sekä itse paistettavia vohveleita vaahterasiirapin kera. Minä söin maissihiutaleita, jogurttia, yhden paahtoleivän voilla&munalla, join kahvia ja tuoremehua. Ihan ok.

Kävelimme Central Parkin läpi etelään ja kävimme Metropolitan Museum of Artissa ja aloitimme kierroksen alakerran Egyptinäyttelystä, joka oli fantastinen!! Pitkäaikainen unelmani toteutui ja pääsin jopa koskemaan ajattomia kivenmurikoita ja seuraamaan sormella jonkun kaivertamia hieroglyfejä. The Metin egyptinäyttely on suurin Egyptin ulkopuolella oleva kokoelma. Ikimuistoinen kokemus!

Alakerrasta jäi näkemättä ainakin keskiaika, Eurooppa, Aasia sekä Lähi-Itä -näyttelyt (mm. renesanssiajan veistoksia). Yläkerrasta kiersimme ainoastaan eurooppalaiset maalaustaiteen klassikot 1800- sekä 1900-luvuilta (Monet, Manet, Renoir, Van Gogh, Gaugin, Zorn, Rembrandt, Picasso). Yhtään suomalaista taideteosta en seinillä nähnyt enkä löytänyt sellaisia kirjakaupan koosteteoksistakaan. Museo oli sen verran suuri, että vaikka vietimme siellä kolme tuntia, jäi siitä suurin osa näkemättä! New Yorkiin voisi siis tulla toisenkin kerran, ihan vain The Metin takia.

Museon jälkeen kävimme lounaalla katukahvilassa, jossa tilasin kreikkalaisen gyros-/ kanapitaleivän, joka oli oikein maukas. Lounaan jälkeen suuntasimme Downtowniin ja teimme ostoksia Times Squarella eli siellä, missä on ne kaikki suuret valomainokset. Kävimme Planet Hollywoodissa, Hard Rock Caféssa, MTV storessa, Virgin Recordsilla (suurin aika kului Batman-paitaa etsiessä) sekä muissa pienemmissä kaupoissa. Illallista söimme hienossa kalaruokiin erikoistuneessa ravintolassa, mutta en valitettavasti muista paikan nimeä. Tilasin mahi mahia villiriisin ja tulisen kastikkeen kera. Oikein hyvää! Viini rentoutti väsynyttä shoppailijaa mukavasti. Illallisen jälkeen menimme hotelliin ja sain todeta, että adapteri ei riitä lataamaan virtaa tietokoneeseeni.

3. päivä (maanantai) kävelimme pari tuntia Central Parkissa, jonka jälkeen menimme Candyn kanssa lounaalle tapaamaan äitini serkkua, Adélea. Adéle on n.60-vuotias ja naimisissa amerikkalaisen lähettilään kanssa. Halusin tavata hänet, koska äitini suku puhui usein hänestä ja hänen vaihtuvista kotikaupungeistaan maailmalla (Moskova, Los Angeles, Rio de Janeiro, Peking). Päästessämme hänen kotitaloonsa, alakerran vastaanottotiskin mies sanoi, että Adélen puhelin on epäkunnossa, mutta jos hän tietää meidän tulostamme, voisimme ottaa hissin ylös 47. kerrokseen. Menimme hissillä ylös, löysimme oikean oven ja kolkutimme pienellä kolkuttimella. Asunnossa oli hiirenhiljaista. Odotimme. Menimme hissillä takaisin alas miettimään sotasuunnitelmaa ja olin juuri soittamassa Adélelle, kun hän tuli poikansa kanssa aulaan.

Hän tunnisti minut lähettämästäni kuvasta, tervehdimme ja kävimme heidän asunnossaan "mini"pilvenpiirtäjän 47 kerroksessa. Näkymät olivat huikeat, mutta yhtäaikaa masentavat. 47 kerroksesta näkyi kauemmas ja sen näkymän myötä pystyi käsittämään, että siinä missä kaupunki oli suuri, saastepilvi ei juurikaan jäänyt kakkokseksi. Vaikka olimme ylempänä ja siten lähempänä taivasta, saastepilvi ei siltikään päästänyt sinitaivasta esiin.

Kävimme kolmistaan syömässä lounasta läheisessä meksikolaisessa ravintolassa. Palvelu oli ensiluokkaista ja jopa erityinen tarjoilija survoi guacamolen meidän viereen kärrätyn apupöydän ääressä. Tutustuimme ja Adéle kertoi liikkuvasta elämästään miehensä rinnalla. Keskustelun huippukohta tuli vastaan siinä, kun osoittautui, että Adélella ja Candyllä on yhteinen tuttava Washingtonissa! Järjestö, joka aikanaan mahdollisti Candyn Suomen vaihto-oppilasvuoden, oli myös Adélelle tuttu ja erityisesti yksi siellä työskentelevä nainen. Sama nainen oli tarjonnut Candylle mahdollisuutta tutustua suomalaiseen sukulaistyttöönsä: Candy sai asua tämän naisen luona Washingtonissa samaan aikaan kuin sukulaistyttö oli kylässä!:) Ilmeisesti suomalaisten ollessa kyseessä ei tarvitse ottaa käyttöön termiä six degrees of separation, koska se on oleellisesti vähemmän kuin kuusi.

Soitimme Glennille ja suuntasimme yhdessä metrolla pysäkille Ground Zero. Otin kuvia tuhoutuneiden WTC-tornien rakennustyömaasta. Suuret rakennustyömaat ja tietyöt aiheuttivat harmaita hiuksia Wall Streetille suunnistaessamme, mutta löysimme kuitenkin tuon pikkuruisen kadun (jota varjeli rynnäkkökiväärein sonnustautuneet poliisit) sekä Wall Streetin sonnin. Paahtavassa, kosteassa kuumuudessa melkein läkähtyi! Kävelimme satamaan odottamaan seuraavaa laivaa Vapaudenpatsaalle. Turvatoimet sujuivat nopeammin kuin ohjeissa annettiin ymmärtää, tai sitten minulla on toisenlainen käsitys odottamisesta:)

Itse laivaristeily oli nopea. Candyä tosin meri ja keikkuva paatti hieman pelotti, mutta minä otin käyttöön vankat merimiesjalkani ja valokuvasin lähes taukoamatta laivan kannella. Kuuntelin eri kieliä: ranskaa, italiaa, venäjää. Emme nousseet maihin Vapauden patsaan saarella, koska siellä oli likaa ihmisiä. Laiva putputti Ellis Islandin kautta takaisin lähtösatamaan ja retki oli tehty.

Retken jälkeen menimme takaisin edellisen päivän Downtowniin ja shoppailimme. Illallista söimme T.G.I. Fridays'ssä, jossa tilasin perushampparin Jack Daniels kastikkeella. Kastike teki ruoasta erityisen hyvää! Se oli sellaista mustaa soossia, yhtäaikaa makeaa ja suolaista ja se maistui todella hyvältä ranskisten ja sipulirenkaiden kanssa. EKE = join hampurilaisateriani kanssa punaviiniä. En muista tehneeni vastaavaa aikaisemmin. Taisimme käydä muutamassa kaupassa illallisen jälkeen, mutta koska keskittymiskyky oli nolla, tilasimme taksin hotellille. Aamuyöllä meillä oli herätys ja lähtö lentokentälle.

Ma 28.7.(retro)

Hei ja lämpimät terveiset kaikille New Yorkista!

Tämä on ensimmäinen blogi-insertti täältä reissun päältä. Akkua ei läppärissä ole kovin paljoa, mutta katsotaan miten pitkälle tässä ehtii ennen kuin se hyytyy. Adapteri on ostettuna, mutta pidän tärkeämpänä ladata kameran pattereita, jotta kamera olisi terässä seuraavaa kaupunkikierrosta varten.

Matka Turku - Helsinki -Frankfurt (am Main, ei Hahn) - New York

Vein avaimen Katjalle. Alaovi kuten odotettua lukossa, mutta onneksi Katja asuu ensimmäisessä kerroksessa, eikä ollut mitään vaikeuksia hypätä luhtikäytävän kaiteen yli avainta viemään. Tilasin taksin Caribialle ja pääsin bussiasemalle. Onnistuin myös saamaan opiskelija-alennuksen bussimatkasta! *tuulettaa* Koska en olut nukkunut lainkaan kotona, yritin vähän ummistaa silmiäni bussissa, mutta se ei oikein onnistunut. Nukuin parhaimmillaan 15-20min pätkissä, uuuh. Raskasta. Kentällä kaikki meni aivan loistavasti, ei mitään ongelmia. Ainoastaan kulmikkaaksi hioutunut trolleyn pyöra ärsytti kivilattiaa vasten kolistessaan. Saan matkoista ilmeisesti SASin pisteitä: saa nähdä saako niillä vuorostaan yhtään mitään!

Lennolla Frankfurtiin tarjottiin aamupalasämpylä ja juotavaa. Lentokoneessa käytävän toisella puolella istui pari sälliä, jotka juoksuttivat nättiä lentoemotyttöstä ihan vaan huvikseen. Toinen pyysi koneen laskeutuessa tarkistamaan turvavyönsä, koska siinä oli kuulemma jotakin vikaa: ei siinä vyössä mitään vikaa ollut: mies van halusi tytön hiplaamaan vyötärön seutua ja hekotteli sitten kaverin kanssa hyvälle vitsille...

Frankfurtissa käytävät olivat pitkiä! Menin aika lailla heti oman portin suunnille istumaan ja odottelin muita ihmisiä. Joku somalimummo kyseli somalin kielellä monelta lentokenttätyypiltä, että onko hän oikealla portilla ja selitti jotakin. Kukaan ei ymmärtänyt mitään, mutta yrittivät vakuuttaa, että hän kyllä on oikeassa paikassa. Mummeli tuli mullekin jotakin selittämään enkä minäkään ollut juurikaan yhtään viisaampi. Kone lähti ainakin tunnin myöhässä, mutta itse lento oli OK. Ruoka oli hyvää ja matka tuntui menevän ihan kohtuullisen nopeasti.

Newarkin kentälle saavuttaessa näkyi maamerkkinä vapaudenpatsas. Koneen laskeuduttua näkyi toinen tuttu maamerkki : sinikeltainen IKEA:) Hassua. Jos tulee koti-ikävä, voin kuulemma mennä ikeaan ja syödä lihapulla-aterian. Lentokoneessa täytin pari lomaketta jotka piti jättää passintarkastukseen ja maahantuloviranomaisille. Jono oli pidempi kuin itse kuulustelu ja virkailija oli ystävällinen.

Kun pääsin tuloportista lentokentän aulaan, vastaan iskee tukahduttava kuumuus! Ja sitten näen Candyn! Candy ei ole muuttunut yhtään siitä kun viimeksi näimme. Hänen työkaverinsa Glenn oli myös minua kentällä vastassa. Tervehdimme ja siirryimme ulos kosteaan kuumuuteen odottamaan taksia.

Kaupungin yllä leijuu tasaisen harmaa saastepilvi. En usko, että täällä koskaan on täysin kirkasta ja se on aika harmillista. Tällaisissa suurkaupungeissa ymmärtää kirkkaansinisen taivaan ja siinä leijuvien valkoisten pilvenhattaroiden kauneuden. Samalla mieleen hiipii aavistus siitä, että itse on juuri 9,5h lennolla tuhonnut lisää herkästä otsonikerroksestamme... Ehkä parempi, jos ei mieti asiaa...

Hotellissa purkasimme tavaroitamme ja asetuimme taloiksi. Kävin suihkussa ja valmistauduin ulos lähtöön. Kävelimme Broadwaylle ja kävimme katsomassa musikaalin WICKED. Tarina kertoo OZ:in ihmeemaasta ja siinä esiintyvän pahan velhon tarinan. Musikaali oli todella mahtava: loisteliaat puvut, käsittämättömän upea akustiikka/tekniikka, hyvät esiintyjät. Matkaväsymys rupesi kuitenkin todella tuntumaan ja jouduin taistelemaan pitääkseni silmät auki! En ole koskaan joutunut pinnistelemään noin paljon pysyäkseni hereillä! Ihanan musikaalin jälkeen suuntasimme hotellille ja menimme nukkumaan. Nukahdin välittömästi.

Akku on nyt vähissä mutta tässä oli ensimmäinen päivä. Palataan myöhemmin!

La 26.6. (retro)

Otetaan tähän nyt vielä toistamiseen tänään näitä lähtöhetken tunnelmia. Tunnelma on yhdellä sanalla sanottuna hermostunut. En ole edes yrittänyt mennä nukkumaan vaan tulin suoraan Sannan BBQ:n äärestä kotiin pakkaamaan loput tavarat.

Sanna ja Heidi yrittivät ylipuhua minua lähtemään baariin ja erinomaisen seuran takia olin jo pienessä siiderisievässä luvannut lähteä, mutta sitten iski jännärikakka housuun: osa tavaroistahan lojui vielä hujan hajan sängyllä odottaen laukkuun tunkemista! Eihän sellainen käy laatuunsa. Kotiin päästyäni sain kuin sainkin isäntäperheelle osoitetut tuliaiset mahtumaan rinkkaani. Ostin nimittäin Mölkyn! Ei mikään pieni tai helppo pakattava. Ajattelin, että se sopisi hyvin suomalaiseksi tuliaiseksi, oletettavasti se ei ehkä ole sellainen tavara, mikä heillä jo olisi.

Muistilistasta on kaikki kohdat vedetty yli eli mikäli itse listasta ei ole jotakin unohtunut olen muistanut kaikki olennaisimmat. Pari kuppia kahvia on muuten omiaan luomaan jännät fiilikset näin keskellä yötä Tästä pitäisi 30-45 minuutin päästä ehkä ruveta hilautumaan ulospäin. Pitää vielä viedä avain Katjalle ja roskat roskiin sekä tilata taksi. Kävelläkin voisi, mutta ehkä taksi tähän aikaan yöstä on kuitenkin paras ratkaisu.

Aamulla olen Helsinki-Vantaan kentällä ja sieltä seikkailu jatkukoon! Ehkä siellä on myös nettiyhteys? Hyvällä tuurilla ilmainen sellainen...

Kommetteja kiitos. Olettehan löytäneet tänne?

Pe 25.7. (retro)

H-hetkeen vielä muutama tovi, bussi lähtee Turun linja-autoasemalta @ ou fourhundred hours eli 04:00.

Pakkaaminen on tässä ajankohtaisin aktiviteetti ja se on jo lähes hanskassa! Kämppäkin näyttää yllättävän siistiltä, eihän sitä sovi jättää ihan kamalaan kuntoon.

Pakkaamisen ohella aion käydä vielä ystäväni Sannan luona gillaamassa: tuhti makkara-ateria pitää vatsan kylläisenä eikä pari kylmää siideriä matkajännitykseen tunnu yhtään hullummalta idealta! Päivikin tuossa soitteli ja kyseli, että onko kaikki kunnossa. Käsittääksi kaikki on juuri niin kunnossa kuin vain voi olla! Huolestuttaa kyllä hieman: mitä jos olen unohtanut jotakin? Mitä jos minulla ei olekaan lippua? On tapahtunut jokin suuri väärinkäsitys!?! Tai rahat ryöstetään? Laukku katoaa?

Vakuutukset ainakin pitäisi nyt olla viimeisen päälle. Hope so. Lisää myöhemmin, nyt takaisin pakkaamisen pariin! Yöllä kuitenkin jännittää sen verran, että en kuitenkaan kykene nukkumaan. Unettoman ajan voi viettää hyvin lähtöhetken tunnelmissa:) Eli palataan.

Ke 23.7. (retro)

Edelleen Turussa. Lauantaina tähän aikaan olen jo todennäköisesti astumassa Frankfurttiin lentävään koneeseen, eli päiviä on jäljellä neljä. Helsinki-Frankfurt lento kestää pari tuntia, sitten saan odotella pari tuntia jatkoyhteyttäni. New Yorkin lentokone laskeutuu Newarkin kentälle reilun kahdeksan (lähemmäs yhdeksän) tunnin kuluttua.

Eilen sain hoidettua kuntoon matkatavaravakuutuksen, jonka sain liitettyä ammattiliiton kautta saamaani matkustajavakuutukseen. Ammattiliittojen vakuutukset ovat ennenkin todistaneet olevansa kattavia: toivottavasti ei tule tarvetta testata kyseisen vakuutuksen ominaisuuksia!

Eilen latasin myös dokumentteja nettiin, iGoogleen. Se oli hieman monimutkaisempi prosessi kuin mitä odotin, mutta luulen, että sen käytön oppii harjoittelemalla. Kiitokset Hannulle vinkistä:)

Tuliaiset pitäisi vielä hankkia ja pakata tietenkin. Osan tuliaisista olen jo hankkinutkin, mutta päänvaivaa tuottaa lähinnä Candyn perheen lahja. Olen ihastunut ajatukseen Mölkystä, mutta se on vain älyttömän hankala kantaa... Katsotaan, mihin päädyn.

En vieläkään tajua, että olen lähdössä näin pitkälle ja etenkin näin kattavalle Amerikan tourneelle! Jännittää aivan mielettömästi:)

To 17.7. (retro)

Kotona Turussa vielä. Lasken päiviä ja tunteja, tällä hetkellä h-hetkeen on kahdeksan päivää ja ehkä noin 11 tuntia. Käytännössä siis yhdeksän päivää. Aamulla lauantaina 26.7. pitää lähteä bussilla Helsinki-Vantaan lentokentälle!

Muistilista:

Tallenna asiakirjat

Varmuuskopio tietokone

Lataa kamera

Jääkaappi, vessa