Lähdimme aikaisin perjantaiaamuna 15.8. Matka kesti noin neljä tuntia. Pysähdyimme aamupalalle/brunchille Cumberlandissa, Marylandin osavaltiossa. Minä tilasin perussetin: munakokkelia, makkaraa, kahvia ja makeaksi jälkkäriksi marjatäytteisen ohukaisen. Se, mitä amerikkalaiset kutsuvat sausageksi eli makkaraksi on makunsa puolesta lähempänä meidän Atrian jauhelihapihvejä. Sausagen voi tilata paddynä (pikkupihvi) tai linkseinä (hotdog/nakki).
Pysähdyimme myös valokuvaamaan Sideling Hillin luona. Sideling Hill on maantieteen ja geologian opiskelijoiden ekskursiokohde, koska se havainnollistaa maa- ja kivikerrosten muotoutumista aikojen halki, kuvassa se näkyy U:n muotoisina kerroksina kivessä. Vuori on halkaistu moottoritien takia, kuinkas muutenkaan.
Washingtoniin päästyämme, jäimme Candyn kanssa pois kyydistä keskustassa ja suuntasimme Juutalaisvainojen museoon, Holocaust Museumiin. Museossa oli laajat näyttelyt: yksi vaihtuvista näyttelyistä esitteli juutalaisten osallistumista urheiluun ja erityisesti Berliinin olympialaisiin 1936. Wikipedia tietää kertoa meille, että Suomi sai tuolloin kaiken kaikkiaan 19 mitalia ja oli Ranskan kanssa mitalien suhteen jaetulla viidennellä sijalla. Museon päänäyttelyssä oli niin paljon autenttista materiaalia ja jopa hyvin paljon elävää kuvaa, että ihmettelen, miten uusnatsit pystyvät kiistämään juutalaisvainojen tapahtuneen... Poistuin museosta aika ahdistuneena.
Kävimme haukkaamassa välipalaa George Washingtonin obeliskin varjoissa (melkein: se on niin pitkä:) ja käväisimme luonnonhistoriallisessa museossa. Siellä oli lähinnä täytettyjä elämiä ja juoksevia marakatteja, joita myös lapsiksi kutsutaan. Häly oli liian kova, joten silmäilimme luurankoja ja ötökkänäyttelyn suhteellisen nopeasti.
Kävelimme katsastamaan Valkoisen talon ja sen tunnisti lähinnä aidan taakse kokoontuneista turisteista. Asettelin itseni aidan ja kameran väliin ja Candy otti kuvan. Sielläkin oli paljon ihmisiä, joten kierros itse talossa ei jaksanut kiinnostaa vaan suuntasimme pienen kaupunkikierroksen jälkeen metrolla hotellille. Hotelli sijaitsi itse asiassa Virginian osavaltion puolella!
Pikasuihkun jälkeen lähdimme ulos syömään. Glenn vei meidät lähellä sijaitsevaan ravintolaan, jossa oli hyvä ruokalista merenelävien suhteen. Tilasin vuohenjuustosalaatin, mutta kaksi vuohenjuustosalaattia täällä maassa tilanneena, voisin vähäisestä juuston määrästä päätellä, että amerikkalaiset saattavat pitää vuohenjuuston makua liian vahvana. Pistä etusormi ja peukalo yhteen ja ymmärrät, mistä puhun. Illallisen jälkeen menimme nukkumaan.
Lauantaina Candy ja Glenn kävivät kokoustamassa joidenkin armeijatyyppien kanssa, sillä välin minä vetelin sikeitä. Kun he palasivat lähdimme metrolla keskustaan ja menimme aamupalalle mukavaan ravintolaan Candyn entisen työpaikan kulmille. Aamupala oli oikein maukas pannukakkuineen! Niihin voisi kyllä tottua:)
Päivä oli kaunis, aurinkoinen ja KUUMA. Kävelimme nähtävyyksiä katsellen ja näimme Lincolnin patsaan, II Maailmansota muistomerkin, Vietnamin sodan muistomerkin, Washington obeliskin ja päätimme kävelykierroksen Capitol Hillille ja Kongressin kirjastoon. Kongressin kirjastoon ei pääse ilman tutkijakorttia, joten hankimme minulle sellaisen! Kirjasto oli sisältä todella kaunis: korkea kupolikatto, kultakoristeita ja taidetta. Arvokkaan näköinen rakennus.
Metroilimme takaisin hotellille, minä kävin suihkussa. Menimme syömään Sakuraan, joka on japanilaista ruokaa tarjoileva ravintola. Glenn oli varannut pöydän habachi pöydästä: kokki viihdyttää meitä sirkustempuin samalla kun laittaa meille ruokaa. Meille osui erittäin hauska Taka-niminen kokki ja otin hänestä videokuvaa. Video löytyy Facebookista (edellisellä kerralla tänne lataaminen epäonnistui), joten katsokaa se sieltä. Ruoka oli TODELLA maukasta: kuullotettuja herkkusieniä(!), kanaa, vihanneksia sekä suikaloitua, lähes veristä sisäfilettä... Tiedän, että tämä kääntää joidenkin vatsaa, mutta sisäfilettä ei pidä koskaan nauttia kypsänä, se menee kertakaikkiaan aivan pilalle. Ja kaikki nämä herkut syömäpuikoilla suuhun vietynä! Niin harvoin kuin syömäpuikoilla tulee syötyä, olin todella yllättynyt omista taidoistani.
Täydellä vatsalla oli hyvä nukkuilla yön yli ja aamulla lähdimme ajelemaan takaisin WBGiin. Matkalla pysähdyimme Cooper's Rockin kalliolle/näköalapaikalle. Candy jäi turvallisen etäisyyden päähän kallion reunasta, mutta Glenn vei minut katsomaan maisemia jotka olivat henkeä salpaavat. Jossain kaukana alhaalla virtasi Cheet-joki ja jossain korkealla liiteli yksinäinen korppikotka... Legendaarista.
No comments:
Post a Comment